Jään jäljet
Viimeisin jääkausi alkoi 115 000 vuotta sitten. Ilmasto muuttui kylmemmäksi ja mannerjäätiköt muodostuivat. Suomi, Ruotsi ja muu Pohjois-Eurooppa olivat jään peitossa, kun jääpeite saavutti suurimman laajuutensa 18 000 vuotta sitten. Maailmanperintökohde oli jopa 3 000 metrin korkuisen jään peitossa.
Jääpeite on muokannut suurta osaa siitä maisemasta, jonka nykyään näemme Korkearannikolla ja Merenkurkun saaristossa. Se on muodostunut osittain maankohoamisprosessin ja osittain jäätikön liikkumisen myötä.
Jäätikkö liikkui ylhäältä alaspäin kohti kallioperää. Liikkuessaan jää vei mukanaan maata ja repi kallioperästä kiviä. Se jauhoi ja kulutti maisemaa. Jään mukanaan kuljettama aines päätyi jään reunalle. Näin muodostui Suomessa ja Ruotsissa yleinen maaperätyyppi, moreeni.
Silokalliot ja uurteet
Jääuurteet muodostuivat kallioon jäätikön liikkuessa. Jääuurteita löytyy kalliopaljastumista eri puolelta maailmanperintökohdetta. Ne ovat keskenään samansuuntaisia uurteita ja syvänteitä, jotka muodostuneet jääpeitteen liikkuessa kallion päällä. Nämä uurteet paljastavat suunnan, johon jääpeite liikkui. Jotkut uurteista ovat hyvin hentoja, osa syvempiä. Uurteet on helpointa nähdä, kun auringonvalo osuu kallion pintaan aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Joissakin paikoissa on kaksi tai jopa kolme kerrosta erisuuntaisia jääuurteita. Jää siis liikkui eri aikoina eri suuntiin. Myös itse kalliot ovat jääpeitteen muovaamia. Ne ovat toiselta puolelta sileitä ja pyöreitä, kun taas toinen puoli, jolta jää on repinyt lohkareita irti, on epätasainen. Näitä kallioita kutsutaan silokallioiksi.
De Geer -moreenit ja muut muodostumat
Moreeni on saven, hiekan, soran ja kivien sekoituksesta koostuva maaperätyyppi, jonka sulava jäätikkö jätti aikanaan jälkeensä. Moreeni on myös tällaisen maaperän synnyttämien muodostumien nimi. Moreenimuodostumat ovat ainutlaatuinen osa Merenkurkun saaristoa.
Merenkurkun saaristossa on useita erilaisia moreenimuodostumia. Yksi erikoisimmista on De Geer -moreeni, joka on nimetty sen löytäjän, geologi Gerard De Geerin mukaan. Kapeat De Geer -moreenit muodostavat rinnakkaisten moreeniharjanteiden muodostamia kenttiä, joissa yksi harjanne voi olla jopa 1 000 metriä pitkä ja kahdesta viiteen metriä korkea. Moreeniharjanteet ovat 50–200 metrin etäisyydellä toisistaan. De Geer -moreenit tulevat erityisen hyvin näkyviin veden ympäröiminä esimerkiksi Svedjehamnissa.
De Geer -moreenit muodostuivat merenpohjaan kohtaan, jossa jääpeitteen reuna sijaitsi. Jään alla olevat virtaukset kuljettivat lohkareita, kiviä, soraa ja hienompaa ainesta kohti jään reunaa. Heti jään reunan ulkopuolella kiviaines kerääntyi harjanteeksi jään reunaa pitkin. Kun jää suli pois tai jäästä irtosi osia, De Geer -moreeni muodostui jään uudelle reunalle.
Lohkaremaasto
Osassa maailmanperintöaluetta näyttää siltä, että sinne olisi siroteltu lohkareita. Lohkareet ovat syntyneet tai kulkeutuneet jääpeitteen mukana viimeisimmän jääkauden aikana ja ne jäivät uusille paikoilleen jäätikön sulettua pois. Lohkaremaasto on erityisen vaikuttavaa Merenkurkun saariston eteläosissa, missä jääpeite jätti jälkeensä paljon erikokoisia lohkareita.
Seuraava luku: maankohoaminen ja meri
Tämä maailmanperintökohde saa uutta maata vuosittain ja täällä on myös maailman korkein rantaviiva. Tämä kaikki on maankohoamisen ansiota. Mitä maankohoaminen oikein tarkoittaa?