Tulevaisuus

Ilmastonmuutoksella on suuri vaikutus maailman rannikkoalueisiin, myös meidän maailmanperintöalueellamme. Ilmastonmuutos ei suoraan uhkaa maankohoamisilmiötä, mutta maankohoamisen vaikutukset eivät ole yhtä näkyvät, koska merenpinta kohoaa. Uutta maata tulee näkyviin niin kauan kun maa kohoaa nopeammin kuin merenpinta. Mutta jos merenpinta kohoaa nopeammin kuin maa, me emme näe uutta maata. Sen sijaan näyttää siltä, että maa vajoaa.

Tutkijat uskovat, että maailmanperintöalue kohoaa 10 senttimetriä vuosisadassa vielä muutaman sadan vuoden ajan. Sen jälkeen maankohoamisen tahti hidastuu, koska maankuori lähestyy aiempaa sijaintiaan, joka sillä oli ennen jääkautta. Sitä vastoin valtamerien merenpinnat ovat nousseet vuosittain keskimäärin 3,6 millimetriä vuosien 2005-2015 aikana. Tämän viimeisimmän ennusteen on esittänyt hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC raportissaan syyskuussa 2019.

Raportin mukaan näkyvä maankohoaminen, eli näkemämme uuden maan määrä, on nykyään vain 6-7 millimetriä vuodessa maailmanperintöalueellamme. Raportissa ennustetaan, että merenpinta nousee tulevaisuudessa yhä nopeammin. Parhaassa tapauksessa merenpinta on voinut nousta 30-60 senttimetriä tämän vuosisadan loppuun mennessä. Raportin pahimman ennusteen mukaan merenpinta voi kohota jopa 110 senttimetriä ennen vuotta 2100. Suomen ja Ruotsin välille Merenkurkkuun tuskin kohoaa maakannasta ennen seuraavaa jääkautta, koska merenpinnat kohoavat nopeasti, ja entistä nopeammin vuoden 2100 jälkeen.