Maankohoaminen ja meri
Maailmanperintöalueemme kohoaa merestä viimeisimmän jääkauden vuoksi. Jääkauden aikana maankuori painui alaspäin kilometrin verran, koska aluetta peitti jopa kolme kilometriä paksu, painava mannerjää. Kun jää alkoi sulaa hitaasti, maankuori vapautui jään paineesta ja alkoi nousta kohti alkuperäistä sijaintiaan. Tätä ilmiötä kutsutaan postglasiaaliseksi eli jääkauden jälkeiseksi maankohoamiseksi. Maa kohoaa alueen joka kolkassa, myös veden alla. Aluksi maankohoaminen oli nopeampaa. Kun jää oli sulanut kokonaan, maa oli kohonnut Korkearannikolla jo 500 metriä.
Maankohoamisnopeus
Kun mannerjäätikkö suli pois maailmanperintökohteen alueelta noin 10 500 vuotta sitten, maankohoaminen oli huomattavasti nykyistä nopeampaa. Silloin maa kohosi yli 10 senttimetriä vuodessa, nykyään vain noin yhdeksän millimetriä vuoden aikana.
Nykypäivän kohoamisesta kertova luku kuitenkin vaihtelee maankohoamisen tyypin mukaan, sillä maankohoamista mitataan eri tavoin. Yhdeksän millimetriä kertoo suhteellisen maankohoamisen määrän. Suhteellisella maankohoamisella mitataan maankohoamista nollatasosta meidän korkeusjärjestelmissämme. Mutta myös merenpinta nousee. Tämä tarkoittaa sitä, että havaittava eli näennäinen maankohoaminen on kuusi millimetriä vuodessa.
Maankohoamista voidaan mitata myös maapallon keskipisteestä satelliittien avulla. Tällöin tulos on hieman suurempi kuin maankohoamisen suhteellisella mittaustavalla.
Tulevaisuudessa kohoamisnopeus hidastuu entisestään. Lisäksi ilmastonmuutos saa merenpinnan nousemaan yhä nopeammin. Maankohoaminen jatkuu kuitenkin vielä useita tuhansia vuosia, sillä maankuori kohoaa yli 100 metriä ennen kuin se on alkuperäisessä asennossaan.
Ylin ranta maailmassa
Kun mannerjää suli 10 500 vuotta sitten, Korkearannikolla oli ainoastaan vain hiukan merenpinnan yläpuolella olevia saaria. Näiden saarien ensimmäinen rantaviiva on nykyään maailman ylin ranta, jonka maankohoaminen on nostanut jopa 286 metriä merenpinnan yläpuolelle. Entiset saaret ovat myös Korkearannikon nykyisten kalottivuorten huippuja.
Kalottivuorten huipuilla on moreenia, jossa puut voivat kasvaa. Siksi huiput ovat kuusimetsän peitossa. Metsäiset huiput muistuttavat lakkia, mistä juontaa nimitys kalottivuori. Vuorien laelta laskeutuvat jyrkät rinteet tarjoavat kasvupaikan vain muutamille männyille, kanerville ja puolukanvarvuille, koska kasvumaata on vähän. Aallot huuhtoivat hienomman materiaalin pois silloin, kun rinteet olivat vedenpinnan tasolla. Huuhtoutunut materiaali kerääntyi merenpohjaan.
Raja kalottivuorten jyrkkien rinteiden ja metsäisten huippujen välillä on selkeästi näkyvissä yhä 10 500 vuotta myöhemmin. Tämä raja Skulebergetin vuorella näyttää maailman ylimmän rannan sijainnin.
Matala Merenkurkun saaristo
Maankohoaminen vaikuttaa myös Merenkurkun saaristoon, vaikka se näkyy eri tavalla kuin Korkearannikolla. Koska Merenkurkun saaristo on matala, uutta maata kohoaa näkyville Korkearannikkoa nopeammin, jo muutamien vuosikymmenien aikana. Tutkijat ovat laskeneet, että saariston rantaviivaan nousee vuosittain yhden neliökilometrin verran uutta maata. Lisäksi matalien vesien kasvillisuus sitoo sedimenttiä, mikä saa rannat kasvamaan entistä nopeammin.
Pirunpellot
Mannerjää, aallot ja merijää muovasivat yhdessä kivisiä rantoja eli pirunpeltoja. Pirunpellot muodostuivat moreenista eli maa-aineksesta, jonka mannerjää rouhi ja kuljetti alueelle jääkauden aikana. Kun moreeni nousi maankohoamisen mukana merenpinnalle, aallot huuhtoivat pois hienomman maa-aineksen. Matalille rannoille jääneet isot kivet hankautuivat toisiaan vasten ja kuluivat pyöreämmiksi myrskyjen ja merijään avulla. Lopulta paikalle muodostui lähes samankokoisista, pyöreistä kivistä koostuva pirunpelto.
Pirunpeltoja löytyy sekä Korkearannikolta että Merenkurkun saaristosta. Myös uusia pirunpeltoja muodostuu joillekin avoimille rannoille.
Pirunpellot ovat saaneet nimensä siitä, että karu ja kivinen maasto ei soveltunut viljelyyn: kyseessä täytyi siis olla pirun tekemät pellot.
Maankohoamisen myötä kivisiä muinaisrantoja eli pirunpeltoja voi löytää nykyään kuivalta maalta. Monet Korkearannikolta äskettäin löydetyt pirunpellot sijaitsevat aivan maailmanperintöalueen rajan ulkopuolella noin 280 metriä merenpinnan yläpuolella, kuten Hamningsberget Ullångerin ulkopuolella.
Rantavallit
Rantavalli alkaa muodostua, kun myrskyt ja merijää puristavat maa-ainesta valleiksi rantaan. Maa-aines nousee maankohoamisen mukana niin korkealle, etteivät aallot enää yllä siihen. Ajan saatossa rannan myötäisesti on muodostunut useita rantavalleja, jotka kukin osoittaa rantaviivan entisen sijainnin. Rantavallit antavat maisemalle aaltoilevan vaikutelman.
Rantavalleja voi nähdä kivi-, hiekka- ja sorarannoilla. Rantavalleja löytyy sekä Merenkurkun saaristosta että Korkearannikolta.
Sipulin muotoiset tunneliluolat
Tunneliluolat ovat erikoinen merkki maankohoamisesta Korkearannikon maisemassa. Ne ovat aaltojen muovaamia.
Aluksi tunneliluola on vain railo jyrkässä rantakalliossa veden alla. Aallot kuluttavat railoa, ja siitä tulee leveämpi. Maankohoamisen myötä railo altistuu kulumiselle yhä enemmän. Aallot liikuttelevat kiviä railossa. Lopulta railo kuluu sileäseinäiseksi luolaksi. Tunneliluolat ovat yläosastaan kapeita ja alaosastaan leveitä kuten sipulit: siksi tunneliluolia kutsutaan myös sipuliluoliksi. Maailmassa on vain noin kuusikymmentä tunneliluolaa. Puolet maailman tunneliluolista sijaitsee Korkearannikolta.
Minne vesi katosi?
Siitä, että maa todella nousee merestä, ei ole tiedetty kovin pitkään. Rannikolla asuvat ihmiset ovat tietenkin huomanneet muutoksia merenpinnan korkeudessa. Vallitseva teoria aina 1600-luvulta 1800-luvulle saakka oli, että kyseessä oli veden vähentyminen, joka aluksi yhdistettiin raamatulliseen vedenpaisumukseen. Vähitellen esitettiin myös tieteellisiä selityksiä. Ne vaihtelivat merenpohjassa olevasta reiästä Tanskan salmien eroosioon. Vaikka maankohoaminen oli yksi jo 1700-luvulla ehdotetuista selityksistä, teoria tunnistettiin todeksi vasta 1800-luvun lopulla. Jääkausien löytämisen myötä ymmärrettiin maankohoamisen ja jääkauden jälkien väliset yhteydet.
Seuraava luku: samanlaiset mutta silti niin erilaiset
Miksi Korkearannikko on niin korkea ja Merenkurkun saaristo niin matala?