Unescon maailmanperintökohteet Suomessa
Esite vuodelta 2012.
Replotbron – Raippaluodon silta
Kirja Raippaluodon sillasta ja sillanrakennuksesta. Teoksen tekstit suomeksi ja ruotsiksi, sekä tiivistelmä englanniksi.
Historian pienvenesatamia: neljäntoista Pohjanmaan rannikon pienvenesatamien historia
Kylien satamilla on ollut kautta aikojen suuri merkitys. Pohjanmaan satamista käytiin kala-, traani- ja tervakauppaa. Matkustajahöyrylaivat tulivat kaupungista satamiin, joista alkoi monien pohjanmaalaisten matka maailmalle. Nykyään satamissa näkyy enimmäkseen huvialuksia. Tekstit suomeksi ja ruotsiksi.
Vaasan saaristo/Vasa skärgård II
Teoksen tekstit ovat suomeksi ja ruotsiksi.
Vaasan saaristo/Vasa skärgård I
Teoksen tekstit suomeksi ja ruotsiksi.
Merenkurkun merihirviö
Humoristisessa kertomuksessa Mika ja Nina rakentavat merihirviön. Ja kun lopulta kaikki haluavat omia merihirviön itselleen, tästä kaikesta sukeutuu surkuhupaisa, poliittisia nyansseja sisältävä farssi, jossa pilaillaan virkamiesten ja poliittisten päättäjien kustannuksella.
Chartographia Ostrobothnica – Pohjanmaa vanhoissa kartoissa
Vanhoja karttoja Pohjanmaalta. Teoksen tekstit ovat suomeksi ja ruotsiksi.
Haliaeetus albicilla – Merikotka
Kuvateos merikotkasta. Tekstit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.