Maankohoaminen
Maailmanperintömme kohoaa yhä merestä viimeisimmän jääkauden ansiosta. Jääkauden aikana maankuori painui alaspäin kilometrin verra, koska aluetta peitti jopa kolme kilometriä paksu mannerjää. Kun mannerjää alkoi sulaa hitaasti, maankuori vapautui jään paineesta ja maa alkoi nousta kohti alkuperäistä sijaintiaan. Tätä ilmiötä kutsutaan postglasiaaliseksi eli jääkauden jälkeiseksi maankohoamiseksi. Maa kohoaa alueen joka kolkassa, myös veden alla. Aluksi maankohoaminen oli nopeampaa, ja kun jää oli sulanut kokonaan, maa oli kohonnut Korkearannikolla jo 500 metriä.
Maankohoamisen tahti
Maa kohoaa maailmanperintöalueella myös nykyään noin 8-9 millimetriä vuodessa. Maa kohoaa sen verran nopeasti, että ihminen voi nähdä muutoksen maisemassa jo muutamassa vuosikymmenessä. Vanhemmat asukkaat muistavat esimerkiksi missä oli ennen suosittu uimapaikka. Nykyään vesi on liian matalaa uimiseen ja kasvillisuus on vallannut rannan.
Voiko maa vajota?
Maa voi myös vajota alueilla, jotka olivat jääkaudella mannerjään reunan ulkopuolella, kuten Alankomaat ja pohjoinen Atlantti. Maankuori vajoaa nykyään näillä alueilla, koska jääkauden aikana maankuori kohosi eikä painunut alaspäin mannerjään painosta. Kun mannerjää painoi maankuorta alaspäin, suuria määriä magmaa vetäytyi ja nosti maankuorta jään reunojen ulkopuolella. Siksi Alankomaat vajoaa yhden millimetrin verran vuosittain, ja pohjoisen Atlantin merenpohja Norjan rannikolla vajoaa viisi millimetriä vuosittain.
Maailman korkein rantaviiva
Kun mannerjää suli 10 500 vuotta sitten, Korkearannikolla oli vain juuri merenpinnan yläpuolella olevia saaria. Näiden saarien ensimmäinen rantaviiva on nykyään maailman korkein rantaviiva, jonka maankohoaminen on nostanut jopa 286 metriä merenpinnan yläpuolelle. Entiset saaret ovat myös Korkearannikon nykyisten kalottivuorten huippuja.
Kalottivuorien huipuilla on moreenia, jossa puut voivat kasvaa, minkä vuoksi huiput ovat kuusimetsän peitossa. Kuusimetsäiset huiput muistuttavat lakkia, ja siitä tulee nimitys kalottivuori. Vuorien laelta laskeutuvat jyrkät rinteet voivat tarjota kasvupaikan vain muutamille männyille, kanerville ja puolukanvarvuille, koska kasvumaata on vähän. Kun rinteet olivat veden alla, hienompi materiaali huuhtoutui merenpohjaan. Ravinteikkaat laaksot kalottivuorten välissä ovatkin vanhaa merenpohjaa.
Raja kalottivuorien jyrkkien rinteiden ja metsäisten huippujen välillä on selkeästi näkyvissä yhä, 10 500 vuotta myöhemmin. Tämä raja Skulebergetin vuorella näyttää maailman korkeimman rantaviivan sijainnin.
Maailman korkein mitattu maankohoaminen
Maailman korkein rantaviiva näyttää myös hyvin maailmanperintöalueen maankohoamisennätyksen, joka on korkein mitattu maankohoaminen merenpinnan yläpuolella. Juuri tämä ennätys erottaa maailmanperintöalueen muista maailman alueista, joissa maa kohoaa.
Matala Merenkurkun saaristo
Maankohoaminen vaikuttaa Merenkurkun saaristossakin, vaikka alue ei yllä Korkearannikon korkeuksiin. Maa on kohonnut Merenkurkun saaristossa saman verran kuin Korkearannikolla mannerjään sulamisesta saakka. Matalassa Merenkurkun saaristossa korkeimmat kohdat ovat kuitenkin vain 20 metriä merenpinnan yläpuolella. Lue täältä lisää siitä, miksi Merenkurkun saaristo on niin matala ja Korkearannikko niin korkea.
Koska Merenkurkun saaristo on niin matala, uutta maata kohoaa näkyville jo vuosikymmenten aikana. Tutkijat ovat laskeneet, että saariston rantaviivoihin tulee vuosittain yhden neliökilometrin verran uutta maata. Venekuskien on syytä olla tarkkoja, sillä maankohoaminen ja saariston lukemattomat kivet tekevät veneväylistä matalia ja petollisia ajan kuluessa.
Maailmanperintöalueen pirunpellot
Mannerjää, aallot ja merijää ovat muovanneet yhdessä karuja ja kivisiä rantoja eli pirunpeltoja. Pirunpellot ovat muodostuneet maa-aineksesta nimeltä moreeni, jonka mannerjää rouhi ja kuljetti alueelle jääkauden aikana. Kun moreeni kohoaa maankohoamisen mukana merenpinnalle, aallot huuhtovat pois hienomman maa-aineksen. Jäljelle jääneet kivet päätyvät myrskyjen ja merijään mukana matalille rannoille, jossa kivet hankautuvat toisiaan vasten ja kuluvat pyöreämmiksi. Lopulta paikalla on lähes samankokoisista ja pyöreistä kivistä koostuva pirunpelto.
Maankohoamisen myötä voit löytää kivisiä muinaisrantoja eli pirunpeltoja nykyään kuivalta maalta. Myös uusia pirunpeltoja muodostuu joillekin avoimille rannoille. Maailman korkeimmalla sijaitseva pirunpelto on Korkearannikolla, ja se on noin 260 metriä merenpinnalla yläpuolella. Pirunpellot ovat saaneet nimensä siitä, että karu ja kivinen maasto ei soveltunut viljelyyn, joten kyseessä täytyi siis olla pirun tekemät pellot.
Rantavallit
Joskus rannan kivikko voi näyttää suurelta portaikolta, joka johtaa rantaa pitkin ylös. Tällaisia muodostumia kutsutaan rantavalleiksi, joita tavataan kivi-, hiekka- ja sorarannoilla. Rantavalli alkaa muodostua, kun myrskyt ja merijää puristavat maa-ainesta valleiksi rantaan. Sitten rantavalli kohoaa maankohoamisen mukana niin ylös, etteivät aallot enää yllä siihen. Ajan saatossa rannan myötäisesti on useita rantavalleja eli niin sanottuja portaita, joista kukin osoittaa rantaviivan entisen sijainnin.
Sipulin muotoiset tunneliluolat
Tunneliluolat ovat Korkearannikon erikoisuus, jotka ovat aaltojen muovaamia. Tunneliluola on aluksi vain railo jyrkässä rantakalliossa veden alla. Aallot kuluttavat railoa, ja siitä tulee leveämpi. Maankohoamisen myötä railo altistuu kulumiselle yhä enemmän. Aallot liikuttelevat kiviä ja lohkareita railossa, ja lopulta railo on kulunut sileäseinäiseksi luolaksi. Tunneliluovat ovat yläosastaan kapeita ja alaosastaan leveitä kuten sipulit. Siksi tunneliluolia kutsutaan myös sipuliluoliksi. Maailmassa on vain noin kuusikymmentä tunneliluolaa, joista puolet löytyvät Korkearannikolta.
Minne vesi katosi?
Tutkijat eivät ole aina tienneet, miksi maa kohoaa. Vedenvähentyminen eli wattuminskningen oli vallitseva teoria Itämeren molemmin puolin aina 1600-luvulta 1800-luvulle saakka. Selityksiä veden katoamiselle oli monia, muun muassa reikä meren pohjassa tai Itämeren salmien kuluminen. Maankohoamista ehdotettiin selitykseksi jo 1700-luvulla, mutta selityksestä tuli suosittu vasta 1800-luvulla, kun tutkijat hoksasivat yhteyden jääkauden kanssa.
Seuraava luku: jatkuvasti muuttuva luonto
Maailmanperintökohteen geologia ja kohoava maa tarjoaa sekä mahdollisuuksia että haasteita kasveille ja eläimille. Millainen on maailmanperintökohteen luonto?
